top of page
  • Suvi Tuomikoski

Entä jos ei ole mitään hajua, mille isona alkaa?

Updated: Jul 6, 2022

Olen lukenut viime viikkoina monta hyvää blogikirjoitusta ja artikkelia aiheesta "miten valita, mihin oppilaitokseen haen". Aihe on erittäin ajankohtainen, koska moni nuori elää näin keskikesällä hetkeä, jossa etsitään ja löydetään omia ammatillisia polkuja.





Koulutusvalintoja


Näissä kirjoituksissa on noussut esille tärkeitä näkökulmia, miten teemme nuorena valintoja jatkokoulutuksen ja työelämään siirtymisen suhteen. Kirjoituksista on välittynyt muun muassa se paine, jota ympäristö tuottaa; kun pitäisi esimerkiksi valita samoin kuin muut ovat suvussa aina tehneet ja päätyy sen vuoksi tavoittelemaan valkolakkia. Tai miten käy, jos omat tavoitteet eivät ole aivan selkeät - mutta luottaa kuitenkin siihen, että kyllä asiat vielä jonain päivänä kirkastuvat ja paria vaihtoehtoa puntaroidessa päätyy lopulta niistä toiseen.





Haluan lisätä aiheeseen vielä yhden näkökulman. Omani. Minä en lapsena tiennyt, mikä minusta tulee isona. En tiennyt sitä myöskään nuorena, enkä vielä aikuisenakaan. En tiedä sitä edelleenkään. Tämän vuoksi olen potenut useaan kertaan ammattiahdistusta. Olen kokenut olevani erilainen nuori ja myöhemmin eksynyt aikuinen.


Tahdon tuoda esille myös tällaisen puolen, koska epäilen, että en ole ainoa. Ja koska tuosta seikasta huolimatta omalla ammatillisella tiellä voi käydä hyvin. Vaikka opintomenestys ei hipoisi puiden latvoja ja itseään etsisi vuosi tolkulla hyvinkin hartaasti, ammatillinen tie voi olla silti rikas. Se voi olla rikas juuri siksi, että oma horisontti on ollut hämyinen. Silloin tyypillisesti tulee kokeiltua kaikenlaista. Ja se kaikenlainen on jonain päivänä juuri se rikkaus.



Elinikäinen oppiminen


Lisäksi on hyvä muistaa, että oppimista tapahtuu ja valinnan paikkoja riittää koko elämän ajaksi. Näihin asioihin vaikuttaa oman itsen lisäksi valtavan monet seikat. Nuorena tehdyt valinnat ovat täten vasta matkan alkupää.


Tsemppiä kaikki nuoret ja aikuiset erilaisiin ammatillisiin ristauksiinne (teiden risteymiin) kuten meillä pohjoisessa on tapana sanoa!


23 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page