Varsin moni on tällä viikolla sulkenut työpaikkansa oven vihoviimeistä tai avannut uuden ihka ensimmäistä kertaa. On ollut lähtijöitä ja uuden aloittajia. LinkedIn “Starting a New Position” paukkurakettikuviot ovat muodostaneet näytölläni välillä miltei katkeamattoman animaation.
Mieleeni tuli kuinka paljon noissa tilanteissa tarvitaan rohkeutta. Tarvitaan rohkeutta jättää vanha, sanoa hyvästit, luopua tutusta (ja turvallisesta). Samalla tarvitaan rohkeutta hypätä uuteen, kohdata uusia ihmisiä ja sietää sitä ettei tiedä kaikkea.
Rohkeutta tarvitaan ammatillisesti myös monessa muussa kohdassa työuran varrella. Sitä tarvitaan esimerkiksi silloin kun on tarpeen puolustaa jotakin näkemystä tai kun suurinta rohkeutta on olla hiljaa. Kun on tarve suojella itseä tai työkaveria joltain mikä ei tee hyvää, ja kun haluaa tehdä niitä asioita, jotka lisäävät hyvää. Niissä kohdissa jolloin oma tai jonkun toisen jaksaminen horjuu. Tai vaikkapa silloin kun on aika myöntää, että on ollut väärässä, kun on tarpeen katsoa asioita toisesta perspektiivistä. TTL:n tutkimusprofessori Jari Hakanen puhuu näistä myös tilanteina, joissa tarvitaan sosiaalista rohkeutta.
Kuulen toisinaan olevani rohkea. Tunnistan, että välillä olen. Välillä en ole. Muistan, kun jouduin ensimmäisen kerran aivan väkisin kaivamaan rohkeuden esiin. Olin ujo 9-vuotias. Vedimme ujon serkkutytön kanssa pitkää tikkua, kumpi uskaltaisi pyytää mummulta keksejä. Vääntö päättyi siihen, että minä jouduin kysyjän rooliin. Oli pakko pyytää, vaikka ei olisi uskaltanut, sillä muutoin olisimme jääneet nuolemaan näppejämme.
Sittemmin olen ollut usein ammatillisissa paikoissa, joissa en ehkä uskalla kysyä, mutta on ollut suorastaan pakko. Viime aikoina esimerkiksi kirjailijan ammatin tavoittelu on vaatinut suorastaan hullua rohkeutta.
Tunnistatko sinä näitä paikkoja, joissa tarvitaan välillä ammatillista rohkeutta?